Helmikuun 21. 2012
IFMGA ja Tribevine yhteistyöhön
Kansainvälinen vuoristo-oppaiden kattojärjestö IFMGA ja ulkoilu- ja urheiluvälineisiin liittyvää tietoa välittävä tribevine.com ovat allekirjoittaneet esisopimuksen yhteistyöstä. Yhteistyö parantaa IFMGA:n mahdollisuuksia kehittää oppaiden koulutustoimintaa ja vaatimuksia kehittyvissä maissa, kuten Kirgisiassa ja Nepalissa. Tribevine Oy:n näkökulmasta se vahvistaa Tribevine Oy:n asemaa johtavana vuorilajeihin liittyvän informaatiolähteenä.
"Meille oli erittäin tärkeää, että kumppanimme jakavat meidän arvomme. Tribevine täyttää tämän vaatimuksen." Herman Biner, IFMGA:n puheenjohtaja sanoo. "Arvokkaiden resurssien lisäksi yhteistyö tarjoaa useita muita hyötyjä, esimerkiksi näkyvyyttä oppaillemme.", hän jatkaa.
Kaiken kaikkiaan yhteistyösopimuksen arvo IFMGA:lle on jopa 210 000€ ja se kestää kolme vuotta. Taloudellisten resurssien lisäkäsi tavoitteena on järjestää vuorilla liikkumisen turvallisuuteen liittyviä tapahtumia kaksi kertaa vuodessa. Sopimus antaa myös näkyvyyttä IFMGA:n oppaille Tribevine.com-palvelussa ja tukee siten IFMGA:n opastustoiminnan laadun kehittämiseen liittyviä tavoitteita.
"IFMGA on maailmanlaajuisesti kaikkein arvostetuimpien ulkoiluammattilaisten kattojärjestö." kertoo Tribevinen toimitusjohtaja Juho Risku. "Tämä on täydellinen liitto. Yhteistyö tuo näiden ammattilaisten tietotaidon muun maailman saataville, samalla parantaen turvallisuutta vuorilla, lisäksi meillä on myös mahdollisuus auttaa tulevia oppaita erityisesti kehittyvissä maissa." hän jatkaa.
Tribevine odottaa, että merkittävän osa maailman vuoristo-oppaista tulee yhteistyön tuloksena palvelun käyttäjiksi ja lisää siten merkittävästi sekä palvelussa olevan informaation laatua, että määrää. Tämän ansiosta palvelun käyttäjät pystyvät valitsemaan parempia, luotettavampia ja laadukkaampia tuotteita itselleen.
Lopullinen sopimus on vielä hyväksyttävä molempien organisaatioiden päätöksentekoelimissä. Allekirjoituksen odotetaan tapahtuvan muutaman kuukauden sisällä.
Download this press release as a PDF file in: English | Finnish | Spanish
Media contacts
Juho Risku, CEO, Tribevine, Inc.
Puhelin: +358 40 5574004, Skype: juho.risku
Email: juho.risku@tribevine.com
Armin Oehrli, Sihteeri, IFMGA
Puhelin: +41 33 7445477
Email: ivbvuiagm@bluewin.ch
IFMGA
International Federation of Mountain Guide Associations (IFMGA) on mailmanlaajuinen järjestö, jonka ovat perustaneet oppaat Itävallasta, Ranskasta, Sveitsistä ja Italiasta 1965. Tällä hetkellä se tuo yhteen vuoristo-oppaiden järjestöt yli 20:stä maasta, Euroopassa, Aasiassa ja Oseaniassa, sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, edustaen siten liki 6000 vuoristo-opasta. Järjestön tavoitteena on yllä pitää oppaiden välisiä suhteita, sekä edistää opastustoimintaan liittyviä vaatimuksia ja valvoa ammattia; siten varmistaa oppaiden asiakkaiden turvallisuus; ja helpottaa oppaiden toimintaa kotimaidensa ulkopuolella kaikilla maailman vuorilla. IFMGA tunnetaan myös nimillä Internationale Vereinigung Der Bergführerverbände (IVBV) ja Union Internationale Des Associations De Guide De Montagne (UIAGM).
Tribevine
Tribevine on ulkoilu- ja urheilutuotteisiin liittyvään informaatioon keskittynyt verkkopalvelu. Palvelun tavoitteena on yhdistää parhaiden osaajien tieto globaalisti, tuoda se miljoonien käyttäjien saataville. Palvelu toimii corwdsourcing-periaatteella; ammattilaiset ja loppukäyttäjät jalostavat eri lähteistä, kuten valmistajilta ja verkkokaupoista koottua tietoa. Tribevine.com tarjoaa ennen näkemättömän määrän syvätietoa näihin tuotteisiin liittyen ja siten auttaa loppukäyttäjiä valitsemaan juuri itselleen sopivimmat tuotteet nopeammin.